Sopivat kuin nenä päähän

Huolestuneelle lukijalle tiedoksi: Nyt voit nukkua yösi kieriskelemättä! Alkuperäisiä parvekkeenoviani kohdannut katastrofi (syypää mokailuun istuu tässä koneen ja selkänojan välissä) on enää vain hatara muisto ja opittu läksy. Tein uudet ovet, maalasin ne perinteisesti pensselillä ja kuin ihmeen kautta ne istuivat paikoilleen. Tai no, pientä säätämistä ja pakottamista se vaati, mutta loppu hyvin kaikki hyvin... En edes haaveillut kiinnittäväni saranoita paketissa mukana tulleilla nauloilla, vaan kiinnitin ne reilusti muutaman minuutin pelivaran antavalla epoksiliimalla. Tässä kohtaa itse kukin voi miettiä kumpi keino on stressaavampaa: taistelu neulanohuiden naulojen kanssa, jotka liukuvat hikisistä sormenpäistä lattialle tai peukalonkynsien alle, vai etovalta haiseva liima, joka ei todellakaan anna aikaa mallata ja sovitella! Manatessani inhoani tällaista pientä räpeltämistä kohtaan, osa kurssikavereistani ihmetteli ääneen harrastusvalintaani ja taisi joku kehottaa kysymään duunia esim. SRV:ltä. Siellä kuulemma rakennetaan sellaisia vähän suurempia taloja...
Minulla on vetimetkin näihin oviin jo hankittuna ja aloitin jo valmistelut niiden kiinnittämiseksi. Sitten kuulin pentä piipitystä vasemman korvani tienoilta... Järkikö se siellä yritti saada ääntään kuuluviin? Kotona on lataamaton akkuporakone, liian paksuja poranteriä, vasaroita (3kpl) ja melkoinen arsenaali nauloja ja ruuveja. Niin ja onhan minulla sitä etovaa epoksiliimaa, jolla kiinnittää vetimet peukalonpäihin (ei symmetrisesti) noin viidessä minuutissa! Jepulis! Järjen ääni se siellä karjui, että ei kannata!!
Nytpä sen sijaan nautin lauantai-illasta, vien Oton ulos ja kiinnitän vetimet ensi torstaina ohjaajamme valvovan silmän alla. Siispä, nukkuos hyvin ja muista kääntää kellot kesäaikaan!

Menuettax Othello XII

Siis kaikkea muuta kuin nukkekotiasiaa... Ja kaikkea muuta kuin jutustelua konjakista (XII), tai Shakespearen näytelmistä (Othello)... Nyt puhutaan Otosta! (ja ihan vähän nukkekodista)! Huomaan kirjoittaneeni viime vuonna helmikuussa vaativasta viikonloppuvieraasta ja huomaan nyt, vuotta myöhemmin, että viikonloppu on venähtänyt toooodella pitkäksi ja vieras on muuttunut osaksi kalustoa...
Otto siis täyttää tänään 12 vuotta ja vanhakin koira on oppinut uusia temppuja. Tahtoo sanoa, että Otto nukkuu nykyään ainakin osan yötä omassa punkassa (hurraa)! Talokin edistyy, mutta siitä tuonnempana torstaina!

Viikon opetus

Tämä postaus ei sisällä tuoretta  kuvamateriaalia, koska kuvattavat esineet olen jo mielessäni heittänyt roskiin! Sain tänään pajalla opetuksen siitä mitä seuraa kun a) yrittää olla nokkela ja b) mielellään vetää mutkat suoriksi! Olin niin päässyt spreijaamisen makuun, että ajattelin parvekkeen tuplaovienkin hoituvan tuolla inhalla tavalla alta aikayksikön. Teippasin taiten kaikki lasiosat piiloon ja ryhdyin tuumasta toimeen. Oikein monta kerrosta spreijasinkin ja ajattelin, että nyt syntyy valmista. Arvaatteko lopputuloksen? Pari vinkkiä:
Mikään teippaus ei estä spraymaalia kulkeutumasta sinne, missä sitä ei kaivata ( siis tässä tapauksessa ne lasiovet). Oikean lasin korvaava pleksi ei kestä minkäänlaista raaputtamista, ei asetoonia, eikä itse asiassa koko spraymaalia! Miksi kukaan ei (jälleen kerran) pysäyttänyt minua? Tai siis oikeasti, miksi minä en ottanut pensseliä kauniiseen käteen ja unohtanut oikotiet, ne jotka näemmä vievät harhaan...Iso MURRR minulle!

Shiny black

Well, I don't know what to think, but my humble house doesn't look very humble anymore! Tonight I sprayed and sprayed my miniature balusters and must say, that I'm a bit confused. The balcony looks now gigantic but I never meant it to take the main role in this play...  Maybe it's the massive headache I can feel approaching after spending too much time in paint fumes? Maybe I'll just ask myself for a second opinion tomorrow after (hopefully) a good night's sleep and especially when I realize that  I'm the one who's responsible for this result too? Now I'll try to find some painkillers!